Oompas tässä näinä päivinä pohtinut yhteydenpitoa tärkeisiin ihmisiin. On ystäviä, joiden kanssa tulee pidettyä vähemmän yhteyttä ystävyyden siitä ollenkaan kärsimättä. Ja on ystäviä, joiden kanssa tulee pidettyä erittäin tiiviisti yhteyttä. Yhteydenpidon tiiviyteen ei välttämättä vaikuta välimatka; joskus on tosi vaikeaa sovittaa aikatauluja yhteen seinänaapuriystävän kanssa kun taas kauempana asuvia saattaa tulla nähtyä enemmän. Sitten on tietenkin myös ystäviä, joiden kanssa yhteydenpito jää niin harmittavan vähäiseksi, ettei olekaan enää niin helppoa vain soittaa ja kysellä kuulumisia; kynnys ottaa yhteyttä kasvaa mitä enemmän aikaa kuluu. Miksi sitten on välillä niin vaikeaa olla yhteydessä kaikkiin tärkeisiin ystäviin? Kun voisi vaan soittaa tai laittaa tekstarin, tai facebook-, skype- tai meseviestin. Välillä tuntuu, ettei aika riitä ja sitten se soittaminen unohtuu. Siirtyy seuraavaan päivään. Mä olen sellainen ihminen, että soitan aina mieluiten. Unohdan vastailla tekstareihin tai muihin viesteihin ja koen siitä joskus huonoa omaatuntoa ja aionkin tsemppaa tässä hajamielisyydessäni.
En oo aiemmin osannut arvostaa sitä, miten helppoa yhteydenpito ystäviini on. Nimittäin nyt kun Chris on palannut Kaliforniaan, pyörii mun vuorokausirytmi meidän päivittäisen yhteydenpidon mukaan. Kaliforniassa kello on 10 tuntia taaksepäin Suomen ajasta, mikä tuo omia haasteita yhteydenpitoon. Kun mä olen menossa nukkumaan, Chris heräilee. Kun Chris heräilee, oon mä menossa nukkumaan. Käytännössä aina siis soitetaan hyvän yön puheluita kun toiselle on aina tulossa yö ja mä elän jo seuraavaa päivää. Kun toinen nukkuu, mailit kulkee. Mä oon aika huono nukkuja ja heräilen yöllä usein, silloin on kivaa tsekata iphonella maili ja katsoo kun Chris on lähettänyt mulle kivoja kuvia päivästään :) Sitten nukkuu taas paremmin.. Toisaalta, jos vaan malttaa herätä aikaisemmin ylös niin tietää et sit toinen on online. Vastaavasti myös jos valvoo myöhempään.. :) Käytännössä siis lasken monta kertaa päivässä aina, että paljonko kello on Kaliforniassa. Elän vähän kuin kahdessa ajassa :) Oon silti yllättynyt, miten paljon ollaan pystytty pitään yhteyttä aikaeron tuomasta haasteesta huolimatta. Joka päivä. Pystyn soittamaan Skypestä myös Chrisin matkapuhelimeen ja se maksaa alle 2 senttiä/minuutti!! Halvempaa siis kun soittaisi Suomen sisällä :) Näkemisen haasteista en tiedä viitsiskö ees puhua, heh.. Lentoaika n.18 tuntia vaihdon kanssa, lentojen hinnat alk.700e. Kun matkaan menee siis edestakaisin 2 päivää, ei viitsi ihan viikonlopuksi lähteä...tai viikoksikaan. Odotan tosi paljon tulevaa Kalifornian reissuani.
Oon siis oppinut Chrisin ja mun tilanteen kautta arvostaan yhteydenpidon helpoutta - jos toinen on tarpeeksi tärkeä, yhteyttä pitää vaikka millä keinolla ja ajalla. Mä kirjoitan Chrisille myös kirjeitä... ja lähetän kivoja pikkujuttuja postissa. Iloitsen siitä, miten kaikkiin muihin ystäviin voi pitää yhteyttä miettimättä aikaeroa :) Muuten voiskin olla haastavaa jos ois ripotellusti tärkeimmät ystävät eri aikavyöhykkeillä ja sit menis ihan ajoista sekaisin.
 |
| Chrisin ja mun viimeisimmät treffit Berliinissä |
Mulla on koko ajan ikävä Chrisiä. Jos joku ihminen on tärkeä, niin sillä ei oo väliä vaikka asuiskin toisella puolen maailmaa. Ei se muuta sitä, miten tärkeänä toista pitää ja miten paljon toista ajattelee. Ja kun kuulee toisesta, tulee hyvin hyvin iloiseksi :)
Bisous!
Mimi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti