Salut! :)
Kuusi viikkoa lähtöön. Chris löysi meille ihanan asunnon Mill Valleysta, joka sijaitsee San Franciscon pohjoispuolella Golden Gate Bridgen toisella puolen, 14 mailin (23km) päässä San Franciscosta. Mill Valley kuuluu Marin Countyyn. Vuokrien hinnat on mielettömän kalliita San Franciscon keskustassa ja asunnot todella pieniä ja muiden kanssa jaettavia, joten parempi vaihtoehto on siirtyä hieman kauemmaksi asumaan mukavammin ja edullisemmin. San Franciscossa alle 1000 dollarin ei olisi saanut mitään yksiötä, mutta Mill Valleyssä meillä on sitten ihana one bedroom apartment eli kaksio, omalla terassilla varustettuna :)
Enää kuusi viikkoa, se ei tunnu paljolta kun tammikuusta lähtien on kesää odottanut ja silloin nähnyt Chrisin viimeksi. On tosi hassua olla puoli vuotta erossa ja sitten yhtäkkiä asua kolme kuukautta yhdessä. Tällainen etätilanne on kaikkea muuta kuin normaali. Kun mä tupsahdan Kaliforniaan niin mulla ei ole siellä aluksi mitään muuta kuin Chris. On vähän kuin kaksi eri elämää, Chrisin elämä siellä ja mun täällä. Sitten kun ne yhtäkkiä yhdistää voihan se olla aluksi shokkikin. Tai vaikea niitä on yhdistää kun toinen elämä on niin kaukana, ettei siihen pysty olemana yhteydessä kun Skypellä. Ollaanhan nyt vuoden ajan asuttu toisella puolella maapalloa, mutta yllättävän nopeasti aika on mennyt. Tällaisessa tilanteessa on oppinut paljon, vaikka onkin ollut rankkaa. Ajan rajallisuuden ja ajan kulun raadollisuuden ymmärtää vasta kun oikeasti joutuu laskemaan, montako tuntia vielä on yhteistä aikaa. Jälkeenpäin mietittynä harmittaa hirveästi, kun tän vuoden aikana Chrisin nähdessäni oon ollut liian aikaisin surullinen siitä, että kohta Chris lähtee tai itse joudun lähtemään. Kun aikaa on vähän niin sitä tärkeämpää olisi elää hetkessä, koska muuta ei ole. Hirveämpää tunnetta ei elämässä ole vielä ollut kuin hyvästejä jättäessä. Kun olin Berliinin rautatieasemalla junalaiturilla ja Chris on puoliksi laiturilla, puoliksi junassa. Ja kun se juna lähtee lipuun hitaasti pois päin, ne sekunnit tuntuu hidastetulta kuin elokuvissa. Tai kun San Franciscon lentokentällä joutuu jättämään hyvästit ja siirtyyn lasiseinän toiselle puolelle jonottamaan turvatarkastukseen. Madella siinä pitkässä jonossa eteenpäin ja nähdä toinen koko ajan seinän toisella puolella vilkuttamassa, kunnes tulee oma vuoro laittaa tavaransa hihnalle ja siirtyä läpivalaisusta toiselle puolen. Sitten siinä miettiä 18 tunnin lennon ajan, että puolen vuoden päästä näkee seuraavan kerran kasvostusten. Mutta siinä surressaankin tietää, että kaikki se kipu on sen arvoista. Kestää kauan, että se suru lähtee pois. Viimeistään sillon kun näkee toisen seuraavan kerran. Viimeksi kun Chris lähti, en pystynyt meneen sisälle koko lentokentälle. En muista, astuinko edes autosta ulos. Ajoin vaan pois, nopeasti.
Nyt on ihanaa mennä kolmeksi kuukaudeksi ja tietää, että on niin paljon enemmän aikaa. Eikä tarvitse hyvästellä hetkeen. Oon niin onnellinen kun on mahdollisuus viettää kesä Kaliforniassa! Mitähän kaikkea sitä keksisi siellä kolmeksi kuukaudeksi :)
Mutta sitä ennen, kaksi viikkoa Pariisiin. Luvassa ihania päivityksiä rakkaasta kaupungista!
Vauhdikasta ja hauskaa vappua <3
Bisous,
Mimi
ps. Mulla on nyt maailman hienoin tatuointi alaselässä! Suloinen ja värikäs. Suomessa sitä ei pääse hirveästi esittelemään kun se näkyy ainoastaan rannalla ja syyskuussa palattuani tuskin on enää rantasäitä. Saa nähdä mitä tatuointeihin konservatiivisemmin suhtautuvat jenkit tykkää siitä... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti